Olette ehkä nähneet uutisoinnit, kun joku oli esitellyt kuningasboaansa Helsingin metrossa käärmeen ollessa vapaana.
Tällainen toiminta, että matelijaa tai muuta vaihtolämpöistä eläintä kuljetetaan julkisilla paikoilla vapaana, ilman lämpölaukun antamaa suojaa ja lämpöä, ei ole millään tavalla hyväksyttävää terraarioharrastuspiireissä. Myöskin minkä tahansa eläimen käsitteleminen päihteiden vaikutuksen alaisena on harrastajien keskuudessa täysin hyvien toimintatapojen vastaista.
Ennen kaikkea tulee ajatella eläimelle aiheutuvaa turhaa stressiä ja hengenvaaraa, joka aiheutuu täysin eläimelle sopimattomista olosuhteista (kylmyys). Terraarioeläintä ei ole välttämätöntä ”ulkoiluttaa” edes kesällä, talviolosuhteista puhumattakaan. Lisäksi täytyy huomioida se, että moni ihminen saattaa vieroksua ellei jopa pelätä matelijoita/terraarioeläimiä.
Nämä ovat kaikinpuolin ikäviä tapauksia niin kyseisen eläimen kuin kanssamatkustajienkin kannalta. Tämä myös saattaa koko terraarioeläinharrastuksen ja -harrastajat ikävään valoon, vaikka suurin osa harrastajista on vastuuntuntoista, fiksua ja eläimistään hyvin huolehtivaa porukkaa.
Vaikka harrastajina haluaisimmekin, että ihmiset tutustuisivat avoimin mielin terraarioeläimiin ja -harrastukseen, niin tämä on täysin väärä tapa. Toivomme ettei kukaan vie eläintään turhaan julkisille paikoille ilman, että eläin kuljetetaan asianmukaisesti.
Terveisin,
PSTEH hallitus